tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ihaninta - juuri nyt

Kruunutikankontti  Cypripedium regina
 Juuri nyt ihaninta on - kaikki -
Juhannuksen jälkeen minulla on ollut 6 lomapäivää.
Toisaalta on oikein hyvä, että välillä on aina muutama työpäivä.
 Kun elämässä säilyy joku rytmi, lomapäivätkin tulee käytettyä tehokkaammin,
eikä kaikkia asioita tule vaan siirrettyä seuraavaan päivään.
Eihän lomalla toki ole tarkoitus olla pelkästään tehokas, niinpä Takapenkin Ladyjen
ensimmäinen hauska ja rentouttava kesäretki tehtiin viime tiistaina, kuvia matkan varrelta ja ostoksista seuraavassa postauksessa.
Ladyjen seuraava retki tehdäänkin jo ensi viikon tiistaina.

Sunnuntaina käytiin Taivassalossa Pionien kodissa pionipäivillä.
Pionien kukinta oli sielläkin myöhässä ja näytemaan pionit olivat vasta nupulla.
Kertoivat siellä, että kahden viikon sisällä alkaa paukahdella,
 kun pionien nuput poksahtelevat auki.
Melkein tekisi mieli tehdä vielä uusi reissu myöhemmin....

Samalla käytiin Viherlassilassa ja Myllyssäkin kierreltiin.
Kuvia tästäkin reissusta ja ostoksista myöhemmin :)

Kaikki ne ostokset pitäisi saada istutettua ennen Ladyjen seuraavaa retkeä
 istutusruuhkan välttämiseksi, tulevalla retkellä mitä ilmeisimmin
 saadaan taas takakontti täyteen.....
Ihan mukavaa lomapuuhaa istuttaminen onkin.
 
Viime kesään verrattuna täällä on satanut juuri sopivasti,
vain kasvihuoneissa on pitänyt kastella.
Pihalla on luonto huolehtinut kastelusta, kaikki tuntuukin nyt kasvavan
hämmästyttävän hyvin ja nopeasti, 
sillä  mukavan aurinkoiset ja lämpöiset päivät ovat vaihdelleet sadepäivien kanssa.

Aika vahvoilla tämän hetken ihanuuksista ihanimmaksi ovat kruunutikankontit.
Kahdesta pienestä taimesta on vuosien kuluessa kasvanut jo näin iso ryhmä,
ainakin 25 kukkaa!
Kyläkurjenpolvi Geranium pratense Summer Skies
Tämä on niin kaunis ja tuntuu viihtyvän oikein hyvin , 
puskat ovat kasvaneet jo melkoisiksi pehkoiksi.
Neidonruusu, Rosa alba Mme Plantier
Hurmaavan tuoksuiset hohtavan valkoiset, kerrotut kukat.
Niin tykkään tästäkin.
 Keltainen Aicha, sekä kirjoapteekkarin ruusu kukkivat jo,
muut ruusut vielä kasvattelevat nuppujaan.
Ruususen uni, kaunis ja herttainen
Kääpiökoreanpihta. Abies koreana 'Silberlocke'
Ruotsista ostettu, Kinesisk smörboll
Japanintörmäkukka Scabiosa japonica var. alpina
Mansikat ja jäätelö = kesä ♥

Ruusalla on riittänyt vartioimista ja valvomista ihan täysipäiväisesti.
Uskottavuuden takaamiseksi tarvitaan välillä tosi tiukkaa ilmettä.

 Teekkarin koiraa varsinkin täytyy pitää silmällä.

 Melko tyrmistyttävä tapaus kissojen mielestä ovat siilit,
joille iltaisin tarjoilen kissanruokaa.
Siis KISSANruokaa siileille! Ei voi kissa ymmärtää.
 
  
  

Ruusan kanssa mennään nyt nukkumaan.
Huomenna meillä on vaikka mitä puuhaa suunnitelmissa.


Marja

15 kommenttia :

  1. Kruunutikankontti on upea ja niin kyllä tuo sinun kyläkurjenpolvikin! Ruusa katsoo ymmärrettävän nyreästi noita piikkipalloja. Minulla kaksi uutta kurjenpolvea kukkii ja Pink Penny on tosi söpö tapaus :).

    VastaaPoista
  2. Kruunutikankontti on kaunis. Ruusa on ymmärrettävästi vähän tyrmistynyt. Olisi kyllä ihana nähdä omassa pihassakin noita piikkipalloja.

    VastaaPoista
  3. Ihana tikankontti ja kurjenpolvi, tuollainen puutarhaihmisten takapenkkiryhmä on mahtava, toinen toistaan tukien pääsee mukavien ostosten pariin:) Ruusan ilme kertoo paljon...

    VastaaPoista
  4. Noista tikankonteista en ole edes uskaltanut haaveilla. Olet saanut ne upeasti lisääntymään. Mihin ne olet istuttanut ja miten hoidellut? Jos sitä joskus uskaltaisi itsekin kokeilla yhtä.
    Kyläkurjenpolvestakin on siis tuollainen jalostettu versio olemassa.
    Ruususen uni jaksaa vielä kukkia Sinulla. Olen nyt niin repsahtanut noihin atsaleoihin.
    Saiko kuusi-jätskistä kerätä yhtään neulasia?

    VastaaPoista
  5. Uskomattoman ihanat tikankontit, todella eksoottinen ilmestys. Miten upeat kuvat sinivaleunikosta edellisessä postauksessa. Olet todella saanut ikuistettua sen erityispiirteet ja erikoisuuden, joka usein kuvissa latistuu.
    Olisipa kiva jos meillekin muuttaisi siilejä, ruokkisin niitä ihan mielelläni.

    VastaaPoista
  6. Ihanat tikankontit. Kerro vähän miten olet saanut ne tuohon pisteeseen.

    VastaaPoista
  7. Ihania kukkasia ja tuo tikankontti on kyllä todella komea :)

    VastaaPoista
  8. Ihana tikankontti! Mun kurjenpolovi o vasta nupulla. Jostaki luin, että olis herkkä tyyppi, muttei mulla oo ollu moksiskaa surkeesta talavista.
    Aikamoone viliske teirän pihalla. Ei ihime, jos Ruusalla o pikkuuse tiukka ilime.

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavat tikankontit!
    Siilejäkin, peräti tuplaten. Niitä näkee nykyisin niin kovin harvoin. Muutama vuosi sitten meidän pihalla asusteli kokonainen siiliporukka, mutta pariin vuoteen ei enää ole näkynyt ainuttakaan. Sääli.

    VastaaPoista
  10. Ihan upeat kuvat täällä, ja kieltämättä vesi tulee kielelle,kun katselee noita mansikoita, tänään söin eka mansikat tänä kesänä, kiva kun sulla on nuo havu kranssi ja pallo ohjeet tuossa, maallakun asuu, niin saa materiaalin lähimetsästä.

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat ja ihana Ruusa ilmeestään huolimatta tai juuri siksi.😺 ❤️

    VastaaPoista
  12. Upeat kukkakuvat ja suloiset karva- ja piikkikamut. ;)

    VastaaPoista
  13. Tikankontit on minulle tosi vieraita kasveja, mutta nyt kun näin kauniit kukat, niin ihastuin myös.
    Hempeä neidonruusu ja upeita kukkakuvia muutenkin. Mahtavia kuvia siileistä:) Ruusa ilme kertoo kaiken, kun ruoka katoaa siilien suihin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥